Käsi ylös, kuka tulee töihin etuajassa esimerkiksi siksi, että ehtii vaihtaa työvaatteet päälleen ennen suoritusta? Itse kuulun tähän joukkoon.

Aloilla, missä erillinen työvaatetus on pakollinen, osa työntekijöistä pukee työvaatteet päälleen jo kotona, säästäen näin omaa aikaansa. Tietyillä toimialoilla työvaatteet tulee säilyttää valmiustilassa työpaikalla esimerkiksi hygieniasyistä johtuen, eikä kotona valmistautuminen näin ollen ole mahdollista. Toisilla työpaikoilla ei edes tarvita erillisiä työvaatteita, vaan työntekijät ovat sonnustautuneet omiinsa.

Onko työntekijän uhrattava omaa aikaansa työnantajan eduksi ilman korvausta?

Esimerkiksi vartiointialalla laki määrittelee hyvin selvästi, missä tilanteissa työvaatteita saa käyttää. Laki yksityisistä turvallisuuspalveluista 2 luku 32 §: ”Vartijan asua saa käyttää vain vartija vartioimistehtävissä.” Käytännössä tämä tarkoittaa, että työvaatteet saavat olla päällä vasta ennalta sovitun työvuoron alkaessa. Teoriassa se tarkoittaa myös sitä, että työasuun pukeutuminen kotona ja työmatkan suorittaminen työvaatteet päällä ei ole sallittua.

Jokaisella meillä on omat tarpeemme ja käsityksemme siitä, miten paljon aikaa tarvitsemme tulevaan työvuoroon valmistautumiseen. On siis vaikeaa asettaa eri toimialoja ja työntekijöitä yhdenvertaiseen asemaan työhön valmistautumiseen käytettävän ajan osalta.

Useilla työpaikoilla ohjeistuksessa mainitaan, että työvaatteiden päälle pukeminen ei ole työaikaa. Sen tulee tapahtua ennen työvuoron alkua. Toisaalta se on myös ihan loogista, sillä työajan alkaessa tulisi työntekijän olla valmiina siihen tehtävään mistä työnantaja hänelle palkan maksaa.

Onko tämä kuitenkaan oikein? Onko työntekijän uhrattava omaa aikaansa työnantajan eduksi ilman korvausta?

Piiloylityötä on työnantajan eduksi tehtävä työ, mikä tapahtuu varsinaisen palkallisen työajan ulkopuolella. Se voi olla esimerkiksi kymmenen- tai viisitoista minuuttia, minkä tunnollinen työntekijä käyttää vielä työvuoronsa päättymisen jälkeen työtehtävän suorittamiseen. Se voi olla vaikka työn viimeistelyä tai esimerkiksi vuoronvaihdon yhteydessä käytävää ohjeistusta seuraavalle työntekijälle.

Moni tekee tätä ihan omasta tahdostaan, eikä välttämättä koe siinä mitään ongelmaa. Toisille tämä taas saattaa olla varsin ärsyttävä jatkumo, kun työvuoroon ei ole resursoitu tarpeeksi työaikaa näiden ehkä pienten, mutta kokonaisuuden kannalta silti oleellisten yksityiskohtien huomioimiseen. Yhteistä näissä kuitenkin on se, että piiloylityöstä ei makseta palkkaa ja ainoa joka siitä hyötyy on työnantaja.

Omasta mielestäni aloilla missä työnantajan määrittelemien työvaatteiden käyttö on pakollista, tulisi työvaatteiden pukemiseen käytettävän ajan ehdottomasti olla palkallista työaikaa. Mielestäni ei ole oikeutettua vaatia työntekijää saapumaan töihin etuajassa vain siksi, että hän ehtii nämä työnteon kannalta oleelliset ja -pakolliset työvaatteet pukea päälleen.

Käytännössä, mikäli varsinainen työaika alkaisi esimerkiksi klo 08:00, tulisi siihen olla varattu viisitoista minuuttia valmistautumiseen ja varsinainen työ aloitettaisiin vasta klo 08:15. Tämä voisi toimia myös siten, että kyseinen vartti olisi varattu palkallisena klo 07:45 alkaen. Kyseistä aikaa voitaisiin pukeutumisen lisäksi hyödyntää myös vuoronvaihdossa tapahtuvaan ohjeistukseen vuoroaan päättävältä työntekijältä vuoroaan aloittavalle.

Vuoron päättymisen jälkeen omien vaatteiden vaihtamiseen käytettävän ajan säilyttäisin edelleen työntekijän omalla ajalla suoritettavana, ellei se työtehtävän suorittamisen kannalta muuta edellytä. Tällöin tämäkin aika tulisi huomioida resursseissa palkallisena.

Kun kerran pääsin vauhtiin muistelmieni teossa, päätin avata julkiseksi myös yhden toisen tapauksen turvallisuusalalta muutaman vuoden takaa.

Oli marraskuun puoliväli vuonna 2010 ja työskentelin piirivartijana Tampereella. Ennen puoltapäivää olin suorittamassa tavanomaista vartiointikierrosta Kauppahallin käytävillä.

Kaikki kolme kauppiasta jatkoivat minun äänekästä arvostelemistani. Ympärillä oli useita asiakkaita seuraamassa tilannetta.

Huomasin erään leipomotuotteita kauppaavan kojun läheisyydessä sijaitsevilla asiakaspenkeillä istuskelevan kolme miestä. Miehet olivat hieman rähjäisen näköisiä, mutta eivät millään tavalla aiheuttaneet häiriötä olemisellaan.

Miehet eivät rähisseet, eivätkä juopotelleet tai millään muillakaan tavoilla käyttäytyneet epäasiallisesti. He yksinkertaisesti vain istuivat aloillaan. Kyseisellä hetkellä minulla ei ollut mitään syytä kiinnittää heihin sen suurempaa huomiota.

Pian leipomokojun omistaja tuli minua vastaan käytävällä. Hän oli työntämässä yrityksensä tyhjiä muovilaatikoita kohti vastapäistä uloskäyntiä. Tervehdin miestä ja jatkoin kulkuani toiseen suuntaan. Hetkeä myöhemmin kuulin hänen kutsuvan minua. Käännyin ja huomasin miehen pysähtyneen istuvan kolmikon kohdalle.

Leipomokojun omistaja palasi luokseni ja kehotti minua poistamaan miehet Kauppahallista. Äänensävy oli voimakas ja käskevä. Myös yksi lihakauppiaista saapui luokseni samaa toitottaen. Kysyin kauppiailta, mitä nämä miehet olivat tehneet. Kysyin olivatko he juopotelleet tai muuten käyttäytyneet häiritsevästi. Vastaus oli kieltävä. Ilmoitin ponnekkaasti, että minulla ei silloin ole oikeutta ryhtyä heitä poistamaan.

Leipomokojun omistaja kertoi minulle, että miehillä oli ”porttikielto” Kauppahalliin. Vastasin, että sellaista kuin porttikielto ei ole olemassa. Kerroin kauppiaille, että vaikka miehet olivatkin laitapuolen kulkijan näköisiä, olivat he ihmisiä siinä missä muutkin asiakkaat. Heillä oli mielestäni yhtäläinen oikeus oleskella Kauppahallin tiloissa kuin muillakin.

Viereisillä penkeillä istui myös pari iäkkäämpää rouvashenkilöä. Selitin kauppiaille, että Suomessa on voimassa laki yhdenvertaisuudesta. Tämän perusteella kaikkia ihmisiä täytyy kohdella tasavertaisesti, kauppiaiden väittämistä syistä riippumatta. Miesten poistaminen tilasta ilman syytä olisi ollut syrjivää käytöstä. Heidän olemuksensa kun eivät eronneet näistä kahdesta naisesta kuin ulkoisesti. Molemmat seurueet vain istuivat rauhallisesti paikallaan.

Kauppiaat eivät millään tavoin noteeranneet perusteluitani. He alkoivat äänekkäästi sättimään minua muiden käytävällä olleiden asiakkaiden kuullen. Leipomokojun omistaja kyseenalaisti, että ”mitä he tekevät vartijalla joka ei hoida tehtäviään”. Hän tuli lähes iholle kiinni ja vihaisesti osoitteli minua sormellaan. Samalla hän toisti vaatimuksensa miesten poistamisesta.

Leipomokojun omistaja sanoi, että ”hän maksaa minulle siitä, että hoidan hänen vaatimiaan tehtäviä”. Myös lihakauppias osallistui hänen vaatimuksiinsa. Leipomokojun omistaja ilmoitti minulle, että mikäli en tee mitä hän käskee, ottaa hän yhteyttä esimiehiini. Pysyin kannassani ja kerroin, että näiden asioiden pohjalta minulla ei ole perusteltua syytä poistaa miehiä Kauppahallista. Lihakauppias kehotti leipomokojun omistajaa ottamaan yhteyttä esimiehiini ja valittamaan toiminnastani.

Tässä vaiheessa tilanteeseen liittyi myös toinen lihakauppias. Myös hän alkoi vaatimaan miesten poistamista. Hän arvosteli, että en osannut hoitaa tehtäviäni ja ryhtyi kritisoimaan ”millaisen kurssin olen (ammattiini) käynyt”. Selitin hänelle saman, mitä olin kahdelle muullekin kauppiaalle juuri aikaisemmin kertonut.

Leipomokojun omistaja sätti minua kovaan ääneen. Hän kyseenalaisti, että ”näethän sinä itsekin mitä nämä miehet ovat”. En kommentoinut asiaa. Hän jatkoi rähjäämistään ja sanoi, että ”miehet haisevat pahalle ja ovat kusseet housuunsa”. Tämä ei pitänyt paikkaansa. Miehet vain ja ainoastaan istuivat penkillä, joskin tässä kohtaa hieman hämmästyneenä kuunnellen käymäämme keskustelua.

Kaikki kolme kauppiasta jatkoivat minun äänekästä arvostelemistani. Ympärillä oli useita asiakkaita seuraamassa tilannetta. Kauppiaat eivät vieläkään hyväksyneet perusteluitani kieltäytyä vaatimuksistaan. He kuitenkin pian lopettivat tilanteen. Lihakauppiaat palasivat kojuilleen ja leipomokojun omistaja laatikoineen jatkoi matkaansa kohti uloskäynnin tuulikaappia.

Kävelin hänen peräänsä ja pyysin sivummalle selvittämään asiaa kahden kesken ilman asiakkaiden läsnäoloa. Hän ei tähän suostunut. Olimme kahden noin kymmenen sekuntia, kunnes hän palasi käytävälle. Kauppias ilmoitti minulle, että mikäli minä en miehiä poista, tekee hän sen itse. Kauppias meni istuvien miesten luo ja käski heidät ulos. Miehet tottelivat ja poistuivat. Nämä kaksi iäkkäämpää naista jäivät paikoilleen.

Tiesin kokemuksesta, että tapaus ei jäisi tähän. Siirryin sivummalle. Soitin itse esimiehelleni ja kerroin tapahtuneesta. Annoin ymmärtää, että Kauppahallista tullaan todennäköisesti ottamaan yhteyttä. Puhelun jälkeen palasin Leipomokojulle ja etsin sen omistajan käsiini. Kysyin, oliko hänellä esimieheni numeroa, mihin voisi toiminnastani valittaa. Olin tarjoamassa hänelle työnantajani vastaavan hoitajan puhelinnumeroa, mutta kauppias ilmoitti hänellä olevan se jo. Nyökkäsin ja poistuin Kauppahallista.

Pari tuntia myöhemmin Leipomokojun yksi työntekijöistä soitti minulle työnumerooni. Hän kertoi, että asiakaspenkeillä istuu mies juomassa olutta. Olin paikalla muutamassa minuutissa. Penkeillä istuskeli kaljaa juopotteleva mies naispuolisen seuralaisensa kanssa. Pariskunta ei kuulunut aikaisemmin poistettuun seurueeseen. Kehotin miestä laittamaan oluensa pois ja siirtymään ulos Kauppahallista. Hän totteli ja poistui seuralaisensa kanssa. Leipomokojun työntekijä kiitti minua toiminnastani. Omistajaa en paikalla nähnyt. Jälleen poistuin kohteelta.

Kuten arvata saattoi, aikaisemmasta toiminnastani tehtiin valitus esimiehelleni leipomokojun omistajan toimesta. Joitakin päiviä myöhemmin tapauksen tiimoilta pidettiin palaveri asiakkaan kanssa. Itse en tilaisuuteen osallistunut. Jälkeenpäin sain kuitenkin kuulla, että asia oli loppuun käsitelty. Esimieheni antoi minun ymmärtää, että olin toiminut tilanteessa täysin oikein.

Joitakin viikkoja myöhemmin törmäsin leipomokojun omistajaan Kauppahallissa. Mies tervehti minua iloisesti ja pyysi tulemaan kahville. Join sumpit ja turisimme omiamme. Taisi hän tarjota vielä pullankin kylkiäisenä.

Selailin vanhoja muistiinpanoja tietokoneeni kovalevyltä ja muistoihini palasi muuan epämiellyttävä tapaus vuosien takaa. Aihe on sinällään yhä ajankohtainen ja siksi ajattelin laatia muistelmistani uuden blogi-kirjoituksen.

Oli vuosi 2008. Työskentelin tuolloin myymälävartijana jo edesmenneessä Koivistonkylän Euromarketissa Tampereella. Kaupan yleinen ilmapiiri oli lievästi ilmaistuna negatiivinen.

Tietenkään en nauttinut tapahtuneesta yhtään. Tein vain työtäni. Olin kuitenkin ylpeä siitä, että koko prosessi oli tapahtunut tarkasti sääntöjä noudattaen, eikä se kestänyt kauaa.

Kaupan logistiikka oli retuperällä ja monet rakennuksen pelastussuunnitelman- sekä yleisen lainsäädännön vaatimat turvallisuuteen liittyvät yksityiskohdat oli hävyttömästi jätetty hoitamatta. Niistä oli lukuisia kertoja kaupan johtoa huomautettu esimerkiksi vartijoiden toimesta.

Ongelmia pyrittiin piilottelemaan tai niihin kehiteltiin lyhytaikaisia hätäratkaisuja ennalta ilmoitettujen auditointien ja viranomaistarkastusten ajoiksi.

Ehkä härskein esimerkki tällaisesta toiminnasta oli, kun tulenarkaa ainetta sisältäviä polttoainesäiliöitä varastoitiin väliaikaisesti kaupan ulkoseinustalla sijaitsevaan puuvarastoon. Auringonsäteet pääsivät osumaan niihin ja ne olivat muutenkin siellä sivullisten helposti tavoitettavissa. Näille kun ei kaupassa ollut sääntöjen mukaisia säilytystiloja. Normaalisti ne lojuivat lastauslaiturilla.

Asiakkaiden tietoon ei erilaisia epäkohtia tietenkään haluttu tuoda, mutta henkilökunnan tyytymättömyys vallitsevaan olotilaan oli ilmeinen. Ikävät puheet täyttivät käytävät ja toisten selän takana tapahtuva kieroilu oli jokapäiväistä.

Toki mukaviakin ihmisiä mahtui tähän joukkoon, mutta yleistettynä tuntui, kuin kaikki olisivat vihanneet toisiaan ja ennen kaikkea kaikki olisivat vihanneet juuri vartijaa.

Monet henkilöstölle epämiellyttävät työt yleensä sysättiin vartijan niskaan. Tämä saattoi olla esimerkiksi ostoskorien tai -kärryjen keräämistä takaisin omille paikoilleen, pullohuoneen hoitamista ja laitteiden huoltamista koneiden jumittuessa, sisäisen postin lajittelua ja – jakamista, yleisiä kunnossapito- ja huoltotöitä, käytettyjen astioiden plokkaamista kokoustiloista ja toisinaan jopa siivousta.

Olipa työ melkeinpä mitä tahansa, jos sille ei oltu määritelty varsinaista tekijää, oli yleinen asenne, kyllä vartija hoitaa. Ja teitpä sitten mitä tahansa, lähes aina oli jollain jotain negatiivista sanottavaa tekemisistäsi, tai olit tekemässä väärää asiaa väärään aikaan.

Jos ruuhkapäivinä olit huoltamassa esimerkiksi pullohuonetta, saatettiin info-pisteestä soittaa ja vaatia tulemaan kiireesti keräämään kassalinjoille kertyneitä valtavia ostoskorivuoria pois. Tai kun olit tätä tehtävää suorittamassa ja pullokoneet alkoivat iloisesti piipaten ilmoittamaan tukkeutumisestaan, olisi niitä taas mentävä nopeasti laittamaan toimintakuntoon turhautuneiden asiakkaiden hoputtaessa vierellä.

Laskujeni mukaan päivittäisiin työtehtäviin kuului noin neljän tai viiden eri toimialan työt. Näiden lisäksi olisi pitänyt hoitaa vielä itse turvallisuusalan töitä, eli ennaltaehkäistä häiriökäyttäytymistä, tarkkailla tapahtumia kaupan käytävillä valvontakameroilla, kuin myös fyysisesti paikan päällä ja yrittää ottaa näpistelijöitä kiinni.

Jatkuva kiire ylimääräisissä työtehtävissä aiheuttivat sen, että varsinaiseen vartijan työhön ei juurikaan riittänyt aikaa. Hävikit kasvoivat kasvamistaan, eikä kiinniotoista ollut tietoakaan. Kaupan johto huohotti vartijan niskaan vaatien tämän epäkohdan korjaamista, mutta he halusivat myös näiden edellä mainittujen oheistöiden tulevan hoidetuksi. Tilannetta ei liiemmin helpottanut työnantajani ISS Security Oy:n johdon kaupalle lupaamat suurehkot kiinniottomäärät, jotka vartijoiden olisi tullut viikoittain suorittaa.

Välillä saattoi olla useita työtehtäviä samaan aikaan, eikä niistä mitkään välttämättä liittyneet itse vartiointiin. Yhdelle ihmiselle työmäärä oli täysin kohtuuton. Vartijoita tai muuta henkilökuntaa ei oltu valmiita palkkaamaan lisää, koska se olisi automaattisesti heikentänyt kaupan taloudellista tulosta.

Kun hävikit taas vain kasvoivat entisestään, sai vartija päivittäin kuunnella haukkumista kaupan esimiehiltä. He valittivat aiheesta myös vartioimisliikkeen esimiehille, jotka taas tämän jälkeen soittelivat vuorossa olevalle vartijalle ja vaativat asialle tehtävän jotain.

Äärimmilleen täyttynyttä lokasankoa kaadettiin toistuvasti vartijan niskaan, eivätkä esimiehet sen enempää kaupassa kuin vartioimisliikkeessäkään tuntuneet ottavan vastuuta mistään. Toisinaan rivimiehenä toimiva vartija joutui ottamaan vastuulleen myös esimiehille kuuluvia tehtäviä, saamatta tästä kuitenkaan minkäänlaista rahallista korvausta.

Siinä punnittiin työntekijän moraalia ja tämän tahtoa hoitaa työnsä mahdollisimman hyvin. Näin oli yksinkertaisesti pakko toimia, tai muuten olisivat työt jääneet hoitamatta. Siitä taas olisi syntynyt lisää ongelmia vuorossa olevalle vartijalle.

Stressaava ympäristö ja sen synnyttämä sairaalloinen noidankehä aiheuttivat valtavan taistelun oman mielenterveyden säilyttämisen puolesta. Hermot olivat usein riekaleina ja suuttumus saattoi syntyä hyvinkin tyhjänpäiväisistä asioista. Joskus tuntui, kuin ennen iloisessa ja ystävällisessä ihmisessä olisi alkanut elää jokin hirvittävä kusipää, ennestään täysin tuntematon ja pelottava persoona.

Eräänä päivänä se viimeinkin sitten tapahtui. Ei suinkaan herra Hyden näyttäytyminen tai edes hermoromahdus, vaan suoritin kiinnioton verekseltään havaitussa näpistystilanteessa.

Oli elokuinen lauantai-iltapäivä. Olin tapani mukaan keräämässä ostoskoreja kassalinjan tuntumassa, kun työpuhelimeni soi. Kaupassa oli poikkeuksellisesti tuolloin työtehtäväänsä suorittamassa myös myymäläetsivä. Hän oli havainnut erään asiakkaan toiminnassa olevan jotain epäilyttävää. Seisoin muutamien metrien päässä etsivästä ja kiinnitin huomioni tämän osoittamaan henkilöön.

Iäkkäämpi naisihminen oli kassalla pakkaamassa ostoksiaan muovikassiin ja laski sen ostoskärryynsä. Myymäläetsivä oli havainnut naisen jättäneen kärrynsä pohjalle sinihomejuuston. Muut ostokset oli maksettu, mutta kyseistä juustoa ei. Etsivä epäili, että nainen aikoo jättää tuotteen maksamatta. Näin myös tapahtui.

Seurasin naista, kun tämä alkoi työntämään kärryjään pois kassalinjastosta. Hän nosti juuston käteensä ja laski sen kassiin maksamiensa ostosten joukkoon. Nainen ei millään tavoin antanut ymmärtää, että hänellä olisi ollut aikomustakaan palata maksamaan tuotetta, vaikka selvästi tiedosti sen jääneen maksamatta. Taakseen katsomatta, hän jatkoi matkaansa kohti uloskäyntiä.

Koska nainen oli ylittänyt kassalinjan tuotesuojaportin maksamattoman tuotteen kanssa ja oli pyrkimässä ulos liikkeestä, tulkitsin kiinnioton perusteiden täyttyneen. Myös etsivä, johon edelleen olin puhelinyhteydessä, oli sitä mieltä, että näpistys oli tapahtunut ja kehotti minua toimimaan.

Oli toki täysin mahdollista, että nainen oli unohtanut tuotteen kärryn pohjalle vahingossa, mutta hän ei selvästikään aikonut korjata virhettään, vaikka hänellä olisi ollut siihen vielä mahdollisuus.

Kävelin reippaasti naisen luo ja tervehdin häntä. Selitin tilanteen ja pyysin häntä tulemaan mukaani sivummalle, selvittämään asiaa pois muiden asiakkaiden katseiden alta. Kun kerroin sinihomejuuston jääneen maksamatta, nainen myönsi tämän ja ojensi tuotteen minulle kassistaan.

Nainen lähti vapaaehtoisesti mukaani kohti kiinniottotilaa. Hän käveli koko matkan kärryineen vasemmalla puolellani. Missään vaiheessa en naiseen koskenut. Toimin rauhallisesti ja kohteliaasti. Myymäläetsivä näki tilanteen koko ajan ja puhelinyhteys häneen oli edelleen auki.

Oliko nainen toiminut vilpittömästi ja jättänyt juuston kärryynsä vahingossa? Sitä en tiennyt, eikä sillä tilanteessa oikeastaan ollut merkitystä. Tiesin vain, että lain mukaan minun täytyi kiinnioton tehdessäni laatia tapahtuneesta kirjallinen anastusilmoitus ja kutsua poliisi paikalle selvittämään asiaa.

Kiinniottotilassa oli lattiatasossa olevaa kovaa kiinteää istuinta lukuun ottamatta vain yksi vartijalle tarkoitettu pehmeä konttorituoli. Koska nainen oli iäkkään puoleinen, annoin oman istuimeni hänelle. Pyysin etsivää tuomaan tilaan toisen tuolin ja itse seisoin tämän ajan. Etsivä myös soitti puolestani poliisin paikalle.

Aloitin anastusilmoituksen täyttämisen välittömästi kiinniottotilaan saapumisemme jälkeen. Nainen nousi hermostuneena useita kertoja ylös ja tuli vierelleni pöydän ääreen, mutta palasi kehotuksestani aina takaisin istumaan. Missään vaiheessa en käynyt naiseen käsiksi ja yritin asiallisesti selittää mitä tilanteessa seuraavaksi tapahtuisi.

Nainen oli huolissaan siitä, että ostoksilla mukana ollut aikuinen poikansa ei tiennyt missä hän olisi. Poika oli jäänyt kiinnioton aikana maksamaan omia ostoksiaan toiselle kassalle, eikä välttämättä ollut nähnyt mitä oli tapahtunut. Annoin naisen soittaa puhelimellaan pojalleen ja kertoa tilanteesta.

Ehdotin naiselle myös, että voin antaa hänen maksamansa ostokset pojalleen, varmistaakseni, että ne eivät pilaannu. Poliisin paikalle saapuminen saattaisi kestää. Ehdotin, että poika voisi viedä maksetut ostokset mukanaan. Nainen suostui tähän. Juustoa hän ei omien sanojensa mukaan ollut enää halukas maksamaan.

Annoin ostoskassin kiinniottotilan ulkopuolella odottavalle etsivälle. Poika saapui kiinniottotilan ovelle ja etsivä antoi ostokset hänelle. Poika yritti väkisin pyrkiä sisälle kiinniottotilaan. Seisoin oven edessä estäen tämän pyrkimykset. Selitin, että en voi päästää häntä sisään. Poika hyväksyi tilanteen, mutta poistuessaan solvasi minua äänekkäästi.

Poliisi saapui noin kaksikymmentä minuuttia kiinnioton suorittamisesta ja veivät naisen mukanaan. Olin naiselle tätä ennen selittänyt, että hän voisi poliisin saapuessa selvittää heidän kanssaan onko tapahtunut inhimillinen erehdys. Tilanne oli nyt poliisin vastuulla. Anastetun juuston palautin takaisin kylmäosastolle ja tilanne oli omalta osaltani toistaiseksi ohi.

Tietenkään en nauttinut tapahtuneesta yhtään. Tein vain työtäni. Olin kuitenkin ylpeä siitä, että koko prosessi oli tapahtunut tarkasti sääntöjä noudattaen, eikä se kestänyt kauaa. Toisinaan kiinniottotilanteet saattavat viedä useita tunteja, sillä poliisin tulo paikalle kestää usein kauan, eikä kiinniotettua saa lain mukaan vapauttaa ilman viranomaisen erillistä lupaa.

Sainko toteutuneesta kiinniotosta kuitenkaan kiitosta kaupan esimiehiltä? Seuraavana maanantaina tulin taas suorittamaan työvuoroani. Tunnelmani oli hyvä ja hoidin tehtäviäni sovitusti. Työpuhelimeni soi ja yksi kaupan esimiehistä kyseli lauantain tapahtumista. Kerroin hänelle lyhennetysti toimenpiteistäni ja kysyin miksi tämä asiaa tiedusteli. Esimies kertoi, että minusta oli tehty valitus. Olin yllättynyt ja lähdin selvittämään asiaa tämän huoneeseen.

Kävi ilmi, että kiinniotetun naisen poika oli laatinut minusta haukkumakirjeen. Olin lukemani valituksen perusteella toiminut tilanteessa ”tökerösti”, ”epäasiallisesti” ja jopa ”kovakouraisesti”.

Poika väitti, että olin ”napannut äitiään kädestä” ja ”retuuttanut hänet voimallisesti takahuoneeseen”. Väittämän mukaan olin vain ”yksipuolisesti päättänyt”, että kyseessä on ”myymälävarkauden yritys” ja että olisin sanonut ennen kiinniottotilaan viemistä: ”sä otit ton juuston”, vaikka äitinsä ”olisi halunnut maksaa juuston”. Näistä väittämistä ei yksikään pitänyt paikkaansa.

Pojan mielestä poliisin paikalle kutsuminen oli äitinsä ”julkista nöyryyttämistä”. Myös kaupan esimies oli tätä mieltä. Yritin turhaan selittää esimiehelle, että laki vaati minua toimimaan kyseisellä tavalla.

Pojan väittämän mukaan äitinsä joutui odottamaan ”myymälävartijan kopissa pitkään poliisien tuloa”. En kuulemma ”vastannut mihinkään kysymyksiin” pojalle ja hän ”joutui viemään ostetut tarvikkeet” äitinsä autolla äitinsä kotiin, ”jotta ne eivät pilaantuisi”. Poliisi oli pojan kertoman perusteella jättänyt naista rankaisematta.

Poika käänsi kutakuinkin kaiken toimintani minua vastaan. Jopa edellä mainitut pyrkimykseni toimia tilanteessa inhimillisesti. Poika vaati kaupalta ja vartioimisliikkeeltä kirjallisen vastineen tapahtuneelle ja selvityksen siitä, oliko tällainen toiminta normaalia. Hän halusi myös tietää vartijan oikeuksista vastaavissa tilanteissa.

Ymmärsin kyllä tilanteen kiusallisuuden pojan ja äitinsä näkökulmasta, mutta tällainen asioiden vääristely ja suoranainen valehtelu toiminnastani oli mielestäni hävytöntä. Tilanteen kruunasi, että kaupan esimies jopa uskoi kaiken pojan kirjoittaman ja syytti minua asioista, mihin en ollut syyllistynyt.

Yritin turhaan oikaista tapahtumaa ja kertoa mitä oikeasti oli tapahtunut. Laadin esimiehelle kirjallisen raportin tapahtumista ja pyysin myös tilanteessa silminnäkijänä toimineelta myymäläetsivältä oman raporttinsa aiheesta. Hän puolsi omaa kertomustani ja vahvisti pojan väitteiden olleen tuulesta temmattuja.

Edes nämä kaksi raporttia eivät saaneet kaupan esimiestä uskomaan minua. Minut haukuttiin toistamiseen ja minulle kerrottiin, että he nyt mahdollisesti menettävät vuokseni useita asiakkaita.

Vartioimisliikkeen päällikkö kävi myöhemmin kaupan esimiesten kanssa keskustelun tapahtuneesta. Lopputuloksesta en tiedä, mutta asian käsittely päättyi siihen. Loppujen lopuksi kiinniottamani nainen palkittiin kaupan toimesta viidenkymmenen euron lahjakortilla.

Tämän jälkeen työmotivaationi oli täysin nolla. Olin omilta esimiehiltäni pyytänyt useita kertoja vaihtoa toiselle kohteelle jo kuukausien ajan. He vain lupailivat ja lupailivat yrittää, mutta mitään ei koskaan tapahtunut. Todellisuudessa he eivät voineet ottaa minua kohteelta pois. Heillä ei ollut ketään laittaa tilalleni. Valtaosa vartijoista inhosivat kyseistä kohdetta, koska he tiesivät millainen ympäristö se oli työskennellä.

Kävin työterveyspsykologin juttusilla keskustelemassa ongelmistani. Sain muutaman päivän sairaslomaa, mutta eipä niistä kauheasti apua ollut. Pian ahdistukseni oli noussut niin suureksi, että en keksinyt enää muuta vaihtoehtoa, kuin sanoa työsuhteeni irti. Edessä oli työvoimatoimiston langettama karenssi.

Tänään järjestettiin mielenosoitus pätkätöitä vastaan Tampereella, mihin myös itse mielenosoittajana osallistuin. Nollasopimukset ovat oman aikamme vitsaus, mihin moni työssäkäyvä joutuu vastoin omaa tahtoaan tyytymään.

Kirjoitin aiheesta omiin kokemuksiini perustuvan tarinan, mihin pohjaten pidin tilaisuudessa lyhennettynä pienen puheen.

Se saattaa sopia myös opiskelijalle, mutta opiskelunsa jo päättäneelle, on nollasopimus helvetillinen oravanpyörä.

Oma tarinani alkoi vuonna 2009 kun päädyin työskentelemään vartijana turvallisuuspalveluita Tampereella tarjoavassa yrityksessä G4S Security Services Oy.

Kyseessä oli tarvittaessa työhön kutsuttavan työntekijän työsopimus. Sopimus, mikä paitsi ei pitänyt sisällään minkäänlaista kiinteää tuntimäärää, myös rajasi pois tiettyjä osa-aikaisellekin työntekijälle maksettavia työkorvauksia.

Sopimus ei käytännössä velvoittanut työnantajaa tarjoamaan minulle yhtään tuntia, mutta mahdollisti käytettävyyteni, mikäli työnantaja työpanostani tarvitsisi. Kyseessä oli nollasopimus, kaikista alan työsopimuksista huonoin työntekijän kannalta.

Minkäänlaista säännöllisyyttä sopimus ei tarjonnut. Käytännössä en voinut suunnitella elämääni montaakaan päivää pidemmälle. Puhelimeni saattoi soida koska tahansa ja töihin lähtö odottaa parin tunnin varoajalla, joskus jopa lyhyemmänkin. Jos taas puhelin ei olisi soinut, en myöskään minkäänlaista korvausta olisi saanut.

En voi väittää, että työtä ei olisi tarjottu. Kyllä minä sain tunteja tehdä ja ne pysyivät kohtuullisissa lukemissa. Kykenin maksamaan yhden ihmisen ruokakuntani kuukausittaiset kulut, vaikka aluksi jouduinkin työnteon ohessa turvautumaan myös Kelan apuun. Työni oli pääasiallisesti yötyötä.

Tämän nollasopimuksen turvin työskentelin ensimmäisen puoli vuotta, kunnes työnantaja tarjosi minulle osa-aikasopimuksen. Kiitos tästä sopimuksen päivityksestä kuului työpaikkamme aktiiviselle luottamusmiehelle.

Uusi sopimus takasi minulle vähintään 60 tuntia kolmessa viikossa. Lisätuntien toivossa jouduin kuitenkin yhä päivystämään puhelintani mahdollisen työkomennuksen varalta. Se hankaloitti yksityiselämän suunnittelua edelleen.

Tästä lähes vuosi myöhemmin työsopimustani päivitettiin jälleen. Nyt tuntitae oli jo 100 tuntia, mikä oli lähellä kuukausipalkkaisen työntekijän sopimusta. Taloudellinen tilanteeni alkoi kohentumaan ja yksityiselämäni suunnittelukin oli jo helpompaa. Pääsin myös tekemään pääasiallisesti päivävuoroja, mikä myös osaltaan paransi elämänlaatua.

Kuukausi myöhemmin allekirjoitin kuukausipalkkasopimuksen. Olin tällöin ollut talossa reilut puolitoista vuotta. Minun ei enää tarvinnut päivystää puhelintani, koska tuntimäärä oli kiinteä ja henkilökohtainen taloutenikin oli pienehköstä palkasta huolimatta kohtuullinen. Päädyin ostamaan oman asunnon ja myöhemmin löysin seurustelukumppanin. Tyttöystäväni kanssa hankimme pian myös koiran.

Noin vuosi myöhemmin minut nimitettiin vuoroesimieheksi ja palkkaukseni sai mukavan korotuksen. Työelämäni ja henkilökohtainen elämäni alkoivat saavuttamaan harmonian. Talouteni oli vihdoinkin kunnossa.

Esimiesnimityksestäni vajaa puolitoista vuotta eteenpäin, vaihtui yksikössämme palvelupäällikkö. Alku uuden päällikön kanssa lähti liikkeelle ihan hyvin. Kunnes tilanne sai dramaattisen muutoksen, päällikön todellisen luonteen tullessa esiin.

Esimiesasemani lisäksi olin työpaikkani alueellinen varaluottamusmies ja – varatyösuojeluasiamies. Otin tiukasti kantaa työntekijöiden hyvinvointiin liittyvissä asioissa. Olin voimakkaasti vastustamassa uuden päällikkömme toteuttamia räikeitä työehtosopimuksen polkemisyrityksiä ja muutenkin yleistä hyvinvointia heikentäviä toimiaan työpaikallamme.

Vastakkainasettelu ja ideologiset eromme päällikön kanssa saivat pian henkilökohtaiset välimme tulehtumaan. Riitauduimme melko voimakkaasti. Työpaikkamme luottamusmies oli vahvasti tukenani tässäkin taistelussa, mutta valitettavasti se ei enää riittänyt.

Reilu puolivuotta päällikön vaihtumisen jälkeen, työsuhteeni yrityksessä päättyi tuotannollisin ja taloudellisin syin. Olin ollut työsuhteessa yritykseen neljä ja puoli vuotta, mistä kaksi vuotta esimiestehtävissä. Nyt hyvin käyntiin lähtenyt urani päättyi YT-neuvotteluiden myötä.

Kuukausi työsuhteeni päättymisestä, yritys haki palvelukseensa vuoroesimiestä. Koska yrityksellä oli takaisinottovelvoite, päätin hakea kyseistä paikkaa. Takaisinottovelvoitteesta huolimatta, yrityksestä ei otettu minuun yhteyttä. Luottamusmieheltä kuulin, että paikkaan valittiin toinen henkilö. Päätimme riitauttaa asian.

Tästä reilu puolivuotta myöhemmin yritys haki palvelukseensa tarvittaessa työhön kutsuttavia vartijoita. Luottamusmiehen kannustuksesta päädyin hakemaan kyseistä paikkaa. Yrityksestä otettiin minuun yhteyttä ja jälleen kerran päädyin allekirjoittamaan nollasopimuksen.

Oma ansiotasoni alalla tippui tapahtuneen vuoksi lähes neljäsataa euroa kuukaudessa. Siis mikäli edelleen olisin ollut kuukausipalkkalainen. Nyt ansiomenetykseni nollasopimuksen myötä on käytännössä jopa paljon enemmän.

Nyt minun tulee kyetä maksamaan asuntolainani lyhennykset ja muut kiinteät kulut, sekä itseni lisäksi huolehtimaan myös koirani ja osaltaan myös pätkätöitä tekevän avovaimoni toimeentulosta. Lasten hankkimista voi vain harkita ja tällaisella sopimuksella suuremman asunnon ostamisesta vain haaveilla.

Pohjalta ylös ja rytinällä takaisin alas. Tilanteeni on jälleen kerran alussa ja tulevaisuuteni auki. Työnantajalle olen jälleen kerran vain hyödynnettävissä olevaa karjaa.

Nollasopimukset mahdollistavat tällaisen toiminnan. Ne eivät edusta inhimillistä ideologiaa ja asettavat työntekijän tilanteeseen, mistä on usein vaikeaa nousta ylös.

Nollasopimus sopii varmasti mainiosti henkilölle, jolle oman varallisuutensa vuoksi työnteko on lähinnä harrastus. Se saattaa sopia myös opiskelijalle, mutta opiskelunsa jo päättäneelle, on nollasopimus helvetillinen oravanpyörä. Työvuorojaan ja omaa talouttaan on käytännössä mahdotonta ennustaa etukäteen. Se hankaloittaa myös oman vapaa-ajan suunnittelua.

Kuka hyötyy nollasopimuksista eniten? Mikäli nollasopimuksia halutaan tehdä, tulee sellaiseen aloite tulla työntekijältä. Muussa tapauksessa työnantajan tulee tarjota työntekijälle kohtuullinen määrä työtunteja.

Työntekijän aseman ei tule olla työnantajan hyväksikäytettävänä. Työssäkäyvän on tultava palkallaan toimeen. Nollasopimukset ja osa-aikasopimukset eivät tätä välttämättömyyttä juurikaan turvaa. Tämä on myös asia, mistä tulee säätää työnantajan yksipuolisesti tarjoaman nollasopimuksen kieltävä laki.

Vuosilomarahat eivät tulleet ajallaan. Lisät puuttuivat tai niitä ei oltu maksettu kokonaan. Työnantaja ei ollut huomioinut arkipyhiä tai ylityöt olivat jääneet merkitsemättä. Nämä ja monet muut palkanmaksuun liittyvät puutteet ovat työntekijöille tavallista monella alalla. Varsinkin jos sattuu tekemään jo muutenkin raskasta vuorotyötä, missä yötyö ja viikonlopun kiinniolot ovat säännöllisiä ja arkipäivää.

Palkkojen maksamatta jättäminen, paitsi että se aiheuttaa monesti taloudellisen ongelman pienituloiselle, aiheuttaa se työntekijälle ylimääräistä vaivaa, kun tilinauhaa ja työvuorolistaa joutuu käymään huolellisesti läpi vertailemalla niitä keskenään. Myös havaittujen puutteiden raportointi työnantajalle on usein työlästä. Tämä työ tapahtuu yleensä työntekijän vapaa-ajalla.

Työnantajan palkan tahallista maksamatta jättämistä voisi helposti rinnastaa varkauteen. Maksamaton palkan osuus on varastettu työntekijältä.

Työntekijä sitoutuu tekemään työnantajalle työsopimuksen määrittelemää työtä vastiketta vastaan ja työnantajan velvollisuus on maksaa tämä yleensä rahallisessa muodossa suoritettu korvaus ajallaan ja kokonaan. On täysin kohtuutonta, että työnantajan puolelta tapahtuvien toistuvien laiminlyöntien johdosta työntekijä joutuu uhraamaan vapaa-aikaansa ollakseen täysin varma siitä, että asianmukainen korvaus on hänelle työstään maksettu.

Tilinauhan tarkastaminen on rasittavaa puuhaa, eikä usein ollenkaan helppoa, mikäli työntekijä ei tunne riittävästi erilaisia säädöksiä, mistä kiinteän palkan lisäksi maksettavat, varsinkin vuorotyöskentelyyn liittyvät erilaiset lisäkorvaukset muodostuvat. Työnantaja saattaa käyttää tätä tietämättömyyttä toisinaan surutta hyväkseen. Siitä on itsellänikin ihan tarpeeksi kokemusta voidakseni tällaisen karkean yleistyksen heittää.

Onneksi on olemassa myös rehellisiä työnantajia. Epärehellinen kuitenkin helposti pilaa myös rehellisen uskottavuuden ja aiheuttaa työpaikalla turhaa luottamuspulaa. Tilinauhan tarkastaminen on järkevää jokaiselle, mutta sen ei tulisi tapahtua siksi, että luottamus työnantajaan on pohjamudissa ja palkkapuutteet usein jopa todennäköisempiä kuin tilanteet, missä palkka on maksettu ajallaan ja oikein.

Työnantajan palkan tahallista maksamatta jättämistä voisi helposti rinnastaa varkauteen. Maksamaton palkan osuus on varastettu työntekijältä. Saako työnantaja tällaisesta toiminnastaan silti rangaistusta? Ei saa.

Ellei palkkakiista päädy sitten käräjille asti, ainoa rangaistus minkä työnantaja palkanmaksun viivästymisestä joutuu kärsimään on se, että tämä joutuu puuttuvan osan palkasta maksamaan työntekijälle myöhemmin. Käräjille päätyessäänkin, palkkakiistan ratkaisu kestää usein kuukausia, toisinaan jopa vuosia.

Työnantaja saattaa jopa hyötyä tällaisesta toiminnastaan, kun esimerkiksi pörssiyhtiön tuloksen vuosineljännestä säännöllisesti tarkastellaan. Työntekijälle tällainen toiminta on kuitenkin saattanut aiheuttaa vakavat taloudelliset ongelmat. Osa-aikatyötä tekevälle tai satunnaisesti keikkatyötä tekevälle työttömälle ajallaan maksamattomat palkat tai puuttuvat tilinauhat aiheuttavat ongelmia työttömyyskassan tai Kansaneläkelaitoksen kanssa.

Ihminen on erehtyväinen ja virheitä palkanmaksun yhteydessä voi syntyä ihan inhimillisistäkin syistä johtuen. Tällöinkin yrityksessä tulisi kuitenkin miettiä, ovatko tarvittavat henkilöstöresurssit kunnossa tai palkanlaskentaohjelmat ajan tasalla. Mikäli virheet ovat säännöllisiä ja toistuvia, on yrityksessä yleensä jotain vialla.

Hyvät suhteet ja luottamukseen perustuva toiminta työpaikalla usein mahdollistavat tällaisten ei tahallisten virheiden korjaamisen työnantajan ja työntekijän välillä ihan ilman riitojakin. Se on hyvä pohja, mutta lähtökohtaisesti palkanmaksun viivästymisestä ja palkkapuutteista tulisi laissa säätää työnantajalle sanktio, jotta vilpillinen toiminta saataisiin kuriin. Se voisi olla vaikka työntekijälle maksettava prosentuaalinen korotus maksamatta jääneeseen palkkaan suhteutettuna.